Miesten mieli
Pitkäaikaisin valokuvausprojektini tähän mennessä on ollut 50+ Suomalaisen miehen muotokuva. Kuvasin siihen yhdeksänkymmentäviisi tavallista, viisikymppistä suomalaista miestä ympäri Suomen. Projektiin meni aikaa kokonaisuudessaan kahdeksan vuotta ja kilometrejä kertyi tuhansia. Näin yhdeksänkymmentäviisi erilaista kotia ja kuulin yhdeksänkymmentäviisi erilaista elämäntarinaa.
Ensimmäinen kuva sarjassa on isästäni. Olin kuvan ottamisen aikaa kolmekymppinen, itsenäinen ihminen. Olin aikuistunut nuorena, muutin pois kotoa jo varhain. Isäni alkoholinkäyttö oli saanut minut lähtemään. En sietänyt sitä, miksi isäni muuttui juodessaan. En myöskään osannut käsitellä asiaa; helpointa oli lähteä pois.
Muotokuva isästäni oli sekä kysymys että vastaus.
Valokuvaamalla isäni halusin kysyä häneltä, miksi muutuit tuollaiseksi. Samalla valokuvaamalla hänet yritin näyttää hänet itselleen minun silmin: tällainen sinä olet. Samaan aikaan mietin myös, onko muiden isät tällaisia, millaisia ovat muut perheet, mikä on normaalia? Näistä kysymyksistä alkoi sarja, joka valmistui vasta kahdeksan vuotta myöhemmin.
Kuvattuani miehiä vuosia oli sarjan aloittamisen motiivit jo unohtuneet. Yksityisestä oli kasvanut yleistä; henkilökohtainen pohdiskelu isästäni oli jäänyt taka-alalle ja kokonaisuus alkoi saada muotoa yleisenä tutkielmana.
Yhdeksänkymmentäviisi miestä on paljon. Se on monta erilaista elämäntarinaa, mutta myös monta samankaltaista valokuvaa. Kuvien mosaiikissa toistuu miehet sohvalla, miehet keittiön pöydän ääressä. Miesten ympärillä olevat tavarat avaavat tarinaa. Toisilla ryhti on jo painunut, toinen vielä jaksaa. Joidenkin kohdalla silmistä paistaa suru, toisilla ylpeys.
Jokaisella miehellä on oma tarinansa, menneisyytensä, muistonsa ja kokemuksensa. Jokaisella on oman elämänsä paino harteillaan. Toisilla kevyempi, toisilla raskaampi. Tämän elämänpainon opin näkemään. Ja sen elämänpainon toivon myös katsojien näkevän kuvistani.
Opin myös katsomaan, tuomitsematta, ennakkoluulottomasti; ymmärtäen. Opin katsomaan ennakkoluulojeni läpi. Tarvitsin yhdeksänkymmentäviisi erilaista elämäntarinaa ymmärtääkseni, miten suunnittelematonta elämä voi olla, tai kuinka pienistä asioista muodostuu onni.
En oppinut juuri mitään viisikymppisestä miehestä, mutta sitäkin enemmän itsestäni, elämästä ja onnesta.
Koko sarjan voi katsoa täältä: http://www.tumblr.com/blog/50-portraitoffinnishman
Projektista tehtiin myös kirja 50+, kiitos Kari Hotakainen esipuheesta ja Kati Ala-Ilomäki ansiokkaista haastatteluteksteistä. Kirja on loppuunmyyty.
Ensimmäinen kuva sarjassa on isästäni. Olin kuvan ottamisen aikaa kolmekymppinen, itsenäinen ihminen. Olin aikuistunut nuorena, muutin pois kotoa jo varhain. Isäni alkoholinkäyttö oli saanut minut lähtemään. En sietänyt sitä, miksi isäni muuttui juodessaan. En myöskään osannut käsitellä asiaa; helpointa oli lähteä pois.
Muotokuva isästäni oli sekä kysymys että vastaus.
Valokuvaamalla isäni halusin kysyä häneltä, miksi muutuit tuollaiseksi. Samalla valokuvaamalla hänet yritin näyttää hänet itselleen minun silmin: tällainen sinä olet. Samaan aikaan mietin myös, onko muiden isät tällaisia, millaisia ovat muut perheet, mikä on normaalia? Näistä kysymyksistä alkoi sarja, joka valmistui vasta kahdeksan vuotta myöhemmin.
Kuvattuani miehiä vuosia oli sarjan aloittamisen motiivit jo unohtuneet. Yksityisestä oli kasvanut yleistä; henkilökohtainen pohdiskelu isästäni oli jäänyt taka-alalle ja kokonaisuus alkoi saada muotoa yleisenä tutkielmana.
Yhdeksänkymmentäviisi miestä on paljon. Se on monta erilaista elämäntarinaa, mutta myös monta samankaltaista valokuvaa. Kuvien mosaiikissa toistuu miehet sohvalla, miehet keittiön pöydän ääressä. Miesten ympärillä olevat tavarat avaavat tarinaa. Toisilla ryhti on jo painunut, toinen vielä jaksaa. Joidenkin kohdalla silmistä paistaa suru, toisilla ylpeys.
Jokaisella miehellä on oma tarinansa, menneisyytensä, muistonsa ja kokemuksensa. Jokaisella on oman elämänsä paino harteillaan. Toisilla kevyempi, toisilla raskaampi. Tämän elämänpainon opin näkemään. Ja sen elämänpainon toivon myös katsojien näkevän kuvistani.
Opin myös katsomaan, tuomitsematta, ennakkoluulottomasti; ymmärtäen. Opin katsomaan ennakkoluulojeni läpi. Tarvitsin yhdeksänkymmentäviisi erilaista elämäntarinaa ymmärtääkseni, miten suunnittelematonta elämä voi olla, tai kuinka pienistä asioista muodostuu onni.
En oppinut juuri mitään viisikymppisestä miehestä, mutta sitäkin enemmän itsestäni, elämästä ja onnesta.
Koko sarjan voi katsoa täältä: http://www.tumblr.com/blog/50-portraitoffinnishman
Projektista tehtiin myös kirja 50+, kiitos Kari Hotakainen esipuheesta ja Kati Ala-Ilomäki ansiokkaista haastatteluteksteistä. Kirja on loppuunmyyty.
Kommentit
Lähetä kommentti